Valikko Sulje

Sarjan ja hallituksen uutisia

LAPSELLA ON NYT NIMI – ENSI VUONNA AJETAAN HARRASTERALLISARJAA!

Harrastemoottoriurheilun puolella ensi kaudella ajettavan rallisarjan nimestä pidettiin nimikilpailu, johon saatiin lopulta neljä ehdotusta. Lopullinen valinta tehtiin sarjatyöryhmän kesken suoritetulla äänestyksellä. Äänestys oli varsin tiukka kun voittaja selvisi vain yhden äänen erolla. Kauden 2021 sarjaa kutsutaan nimellä Harrasterallisarja! Valitun nimen ehdottaja Sasu Honkaluoma voitti palkinnoksi ralliauton kyydit Hamun harjoituskilpailussa.

Tulevan sarjan osakilpailujärjestäjille haku on edelleen auki 14.8.2020 saakka. Tällä hetkellä kilpailuja on haettu kolme kesälle ja neljä talvelle. Kaikki on vielä auki kisojen suhteen eli seuroja kannustetaan laittamaan hakemuksia tulemaan osoitteeseen minna.sirvio@harrastemoottoriurheilu.fi  Hakuajan päätyttyä työryhmä valitsee kolme talvi- ja kolme kesäkilpailun tekijää.

Tekniikkaryhmään saimme uutta osaamista ja näkemystä. Ryhmä muodostuu nyt seuraavista henkilöistä:
Tero Laitinen
Jani Koskinen
Jarmo Mursula
Tony Ketopaikka
Asko Eronen
Michael Flemming
Marko Tähkä
Jan Söderström

Tekniikkaryhmän ensimmäisenä tehtävänä on mm. päivittää Hamun luokat kaudella 2021.

 

Terveisin Minna Sirvio, Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry sihteeri